Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

MEJÄ -ylituomari Marja-Maija Pyykkönen

 

  Olen Marja-Maija Pyykkönen Ristijärveltä Kainuusta. Koiraharrastuksen olen aloittanut jo keskikoulun ekavuotta kulkiessani Suomen pystykorva Panulla metsästäen. Mejä harrastuksena on tullut mukaan -90 luvun alkupuolella. MEJÄ vei mennessään ja sitä olen harrastanut englanninspringereiden kuin karhukoirien kanssa. Kokeiden järjestämiseen tutustuin myöhemmin ja järjestän niitä vuosittain. Toimin aktiivisesti myös seura- ja yhdistystoiminnassa. Syksyisin aika kuluu metsästäen sekä haukkukokeissa työskennellen.

  MEJÄ-ylituomariksi valmistuin 2013 ja siitä lähtien viikonloput ovat lähes kaikki varattu lajin parissa. Minulla on ollut onni saada jäljellä toimivia koiria sekä kokeessa että haavakon jäljestyksessä. Minä olen oppinut paljon jäljestyksestä koirieni kautta sekä myös ylituomarina toimiessani toisten koirien suorituksista. Se ilo mikä minulle välittyy koirasta ja onnistuneesta suorituksesta, on paras palkinto mitä omistaja voi saada. Jokaiselle kokeeseen osallistuvalle koirakolle tahdon toivottaa onnea ja tuuria päivän tehtävään. Luottakaa koiriinne, olette kaikki omalta osaltanne voittajia, kun olette saaneet paikan kokeeseen, josta monet vain uneksivat!    

  Kiitän kutsusta tulla arvostelemaan SM-kokeeseen, tämä on minulle kunniatehtävä.

                                                         ©mejä -ylituomari Marja-Maija Pyykkönen

 

©2019 Marja-Maija Pyykkönen | SM MEJÃ 2019 - suntuubi.com